Image

Bach, J S / Bach, C P E / Bach, J C - Keyboard Concertos - Injushina, Anastasia (piano)



Toimitusaika: Noin 7 arkipäivää
Anastasia Injushina aloitti pianonsoiton opinnot neljävuotiaana, ja jo 10 vuoden iässä hän esiintyi maineikkaassa Pietarin Filharmonian suuressa salissa. Vuonna 1991 hän muutti Suomeen ja valmistui sittemmin Sibelius-Akatemiasta erinomaisin arvosanoin.

Injushina voitti toisen palkinnon Maj Lind -kilpailuissa vuonna 1994 ja ensimmäisen palkinnon vuonna 1996 arvostetuissa Münchenin ARD-kilpailuissa sello-piano -sarjassa Sennu Laineen kanssa. Sittemmin hän on soolouran ohella tuntenut suurta vetovoimaa kamarimusiikkiin ja on esiintynyt nimekkiden taiteilijoiden kanssa tärkeillä festivaaleilla ja areenoilla eri puolilla maailmaa. Hän on myös tehnyt radio- ja TV-taltioita useille kansainvälisille kanaville.

Anastasia Injushinan rakkaus kamarimusiikkiin on vienyt hänet myös festivaalijohtajaksi. Hän on toiminut Helsinki Spring Light -kamarimusiikkijuhlien taiteellisena johtajana niiden perustamisesta lähtien vuodesta 2009.

Ralf Gothóni - pianisti, säveltäjä, kapellimestari - edustaa kokonaisvaltaista muusikkoutta täydellisimmillään. Hänellä on mittava kansainvälinen ura ja laajaa arvostusta myös pedagogin työssä.

Hamburger Camerata on innostunut ja suvereeni soittajisto, jolle on tunnusomaista tekninen tarkkuus, soiton elävyys ja notkea kararimusiikillinen sointi. Orkesteri on ollut mukana vaikuttamassa Hampurin nousuun musiikkikaupunkina, ja ensemble toimii myös Hampurin musiikkilähettiläänä laajalti kaupungin rajojen ulkopuolella.

Johann Sebastian Bach ja hänen poikansa Carl Philipp Emanuel and Johann Christian sävelsivät alunperin konserttonsa cembalolle. Kuten myös tällä uutuus-levyllä, nykyään niitä esitetään paljon myös modernilla flyygelillä.

Tietoja
Tuotenumero ODE12242
Viivakoodi 0761195122426
Julkaisupäivä 11.2.2013
Kategoria Piano
Levymerkki Ondine
Formaatti CD
Tuotteiden lukumäärä 1
Esittäjät
Artistit Injushina, Anastasia (piano)
Kapellimestarit Gothoni, Ralf
Säveltäjät Bach, J S / Bach, C P E / Bach, J C
Levy: 1
1 Concerto In E Flat Major, OP. 7/5
2 Concerto In D Major, OP. 7/3
3 Concerto In E Flat Major, OP. 7/5
4 Concerto no. Ii in e major, BWV 1053
Kirjoita arviosi
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi arvion
Jos pidät Keyboard Concertos, kerro siitä myös ystävillesi! Voit jakaa tämän sivun helposti Facebookissa ja sähköpostissa alapuolella olevasta valikosta.

Suosituksia

Image
19,95 €
Mozart, W A - Piano Works - Neglected Treasures - Injushina, Anastasia (piano)
Image
39,95 €
Prokofiev, Sergey - 4CD-BOX: Piano Sonatas Nos. 1-9 - Raekallio, Matti (piano)
Image
21,95 €
Gershwin, George - Concerto in F for Piano and Orchestra / The Age of Anxiety - Jacoby, Ingrid (piano)
Image
19,95 €
Schumann, Robert - Introduction and Allegro opp 92 & 134 / Variations - Barto, Tzimon (piano)
Martinu, Bohuslav - Piano Concertos Nos. 2 & 4 - Kolinsky, Robert (piano) ODE11582 2.11.2009 19,95 €
Haydn, Joseph - Unexpected Encounters - A Selection of Haydn piano sonatas - Barto, Tzimon (piano) ODE11542 21.9.2009 19,95 €
Hindemith / Dvorák - Klaviermusik mit Orchester / Symphony No 9 (New World) - eschenbach ODE11412 14.4.2009 19,95 €
Hakola, Kimmo - Piano Concerto / Sinfonietta - Sigfridsson, Henri (piano) ODE11272 16.2.2009 19,95 €
Beethoven, Ludwig van - Piano Concerto No. 3 / Violin concerto (piano version) - Tapiola Sinfonietta ODE11235 23.6.2008 19,95 €
Schnittke, Alfred - Piano Concerto / Violin Concerto No. 3 - Lubotsky, Mark ODE8930 15.1.2007 9,99 €

Asiakkaat ovat myös ostaneet

Tämän tuotteen ostaneet asiakkaat ovat myös ostaneet oheisia tuotteita:
Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image
Oma tili
Oma ostoskori: 0 tuotteet