Image

Joonatan Rautio Trio - Commitment



Toimitusaika: Noin 7 arkipäivää
- Suomen Jazzliitto on myöntänyt vuoden 2010 jazzpalkinto Yrjön saksofonisti Joonatan Rautiolle. Rautio on järjestyksessään 43. Yrjö-palkittu jazzmuusikko. Raati perusteli valintaansa erityisesti Raution virtuoottisella ja aina musiikillista kokonaisuutta palvelevalla otteella. -


JOONATAN RAUTIO TRIO - COMMITMENT

Joonatan Rautio, tenori- ja sopraanosaksofoni
Joonas Riippa, rummut
Ville Herrala, basso

Commitment on jo kymmenen vuotta yhdessä toimineen trion ensimmäinen albumi. "Olemme ennen tätä levytystä olleet studiossa jo kolme kertaa. Emme olleet äänityksiin niin tyytyväisiä, että olisimme lähteneet niistä levyä julkaisemaan. Nyt vain tuntui, että aika oli vihdoin kypsä levyntekoon", toteaa Rautio.

Uuden albumin kappaleet ovat pääasiassa Joonatanin säveltämiä. Trion alkuaikoina ohjelmisto taas koostui pelkästään standardeista. Siksi Joonatan myös halusi kunnioittaa Commitment-levyllä sitä mistä alkujaan lähdettiin liikkeelle, ja lisäsi omien sävellysten joukkoon kaksi jazzstandardia Weaver of Dreams sekä Tetragon. "Sandardien soittaminen on merkittävä osa jazzkulttuuria. Itseäni kiinnostaa aina jazzmuusikoiden standarditulkinnat. Niissä usein soittaja punnitaan sekä taidoiltaan että persoonalliselta ilmaisultaan".

"Commitment-levyn tunnelman voisi kuvailla olevan yhtä aikaa sekä jazztraditionaalinen että uniikki. Trion soitossa ja levyn soundissa on lämpöä, rentoutta ja avaruutta. Ilmaisussa on samalla tietyyä määrätietoisuutta sekä rytmistä juurevuutta ja vahvuutta."

Rautio painottaa saksofonitrion kokoonpanon ainutlaatuisuutta: "Fonitrion kanssa soittaminen on todella antoisaa ja miellyttävää, koska kokoonpano antaa tilaa jokaiselle soittajalle tuoda esiin mahdollisimman paljon omaa persoonallista ilmaisuaan. Tämän riisutun kokoonpanon kanssa soittaminen on tuonut esiin sitä, millainen olen soittajana pohjimmiltani. Soittaminen Joonaksen ja Villen kanssa on todella terapeuttista ja kasvattavaa. Koen, että juuri heidän kanssaan ja tällä kokoonpanolla soitan kaikkein vapautuneimmin."

Joonatan Rautio on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran suomalaisen jazzmusiikin saralla. Rautiolle ollaan myönnetty useita palkintoja ja hän on saanut Pori Jazz Vuoden taiteilija -tunnustuksen. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. Jim Beardin, Randy Breckerin, Jon Balken, Jukkis Uotilan, Anders Jorminin ja UMO Jazz Orchestran kanssa, sekä johtanut useita omia kokoonpanoja. Rautio myös opettaa saksofoninsoittoa Sibelius-Akatemiassa.

www.joonatanrautio.com
www.myspace.com/joonatanrautio
www.prophonerecords.se





Tietoja
Tuotenumero PCD104
Viivakoodi 0822359001046
Julkaisupäivä 28.4.2010
Kategoria Jazz
Levymerkki Prophone
Formaatti CD
Tuotteiden lukumäärä 1
Esittäjät
Artistit Joonatan Rautio Trio
Levy: 1
1 Mutual
2 Kabul
3 Quiet Boy
4 New Morning
5 Weaver of Dreams
6 Tetragon
7 Transition
8 Commitment
Kirjoita arviosi
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi arvion
Jos pidät Commitment, kerro siitä myös ystävillesi! Voit jakaa tämän sivun helposti Facebookissa ja sähköpostissa alapuolella olevasta valikosta.

Suosituksia

Image
19,95 €
Tolvan Big Band - Code Red
Image
8,99 €
Gustafsson, Christina (vocals) - Moments Free
Image
19,95 €
Olin, Maggi (piano) - Le Spécialité
Image
19,95 €
Grüssner, Johanna (vocals) - No More Blues
Almqvist, Karl-Martin (saxophone) - Full Circle PCD068 15.4.2004 19,95 €
Karlsson, Katarina - Du Som Har Vingar PCD026 7.7.1997 19,95 €
Lundin, Carin (vocals) - From Dusk to Dawn PCD032 1.1.1997 19,95 €
Olin, Maggi (piano) - Land of Me PCD031 1.5.1996 8,99 €
Corpo - Corpo PCD022 16.7.1994 19,95 €
Forssén, Stefan - Plays With Evergreens PCD009 27.2.1993 19,95 €

Asiakkaat ovat myös ostaneet

Tämän tuotteen ostaneet asiakkaat ovat myös ostaneet oheisia tuotteita:
Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image
Oma tili
Oma ostoskori: 0 tuotteet